Anestesia Dolorosa

Kyseessä on tavallaan mahdoton yhdistelmä täydellistä tunnottomuutta ja äärimmäistä kipua samalla alueella. On teorioita, miksi kipua on täysin tunnottomalla alueella. Ensiksi, että kosketushermosäikeet ovat tuhoutuneet, mutta tuntohermosäikeet toimivat edelleen. Toinen teoria on, että aivot jotka vastaanottavat ja tulkitsevat hermojen signaaleja, joko muistavat tai korvaavat signaaleja, vaikka aivot eivät enää vastaanota impulsseja toimimattomista hermoista.

Kuvaus

Anestesia dolorosan aiheuttaa trigeminushermon vaurioituminen erilaisten kolmoishermooon kohdistuneiden toimenpiteiden, leikkausten tai trauman seurauksena.

Anestesia dolorosa on erittäin harvinainen kiputila, joka syntyy kolmoishermoon kohdistuvissa toimenpiteissä noin 1-4 prosentille potilaista.

Oireet ja diagnoosi

Tärkeimmät oireet ovat kasvojen puutuneisuus kosketukselle (aivan kuten hampaiden puudutuksessa) ja jatkuva kipu samalla alueella. Kipu on yleensä polttavaa, viiltävää tai repivää, mutta se voi olla myös terävää, pistävää tai osin sähköttävää. Voi esiintyä myös paineen tunnetta, silmäkipua ja sarveiskalvon tunnottomuutta. Kylmän tunne tekee joskus sen, että kasvot tuntuvat jäätyneeltä. Toisille taas lämpö aiheuttaa kasvoille polttavan tunteen.

Anestesia Dolorosan diagnoosi perustuu oireisiin.

Art: Cherl Poppe

Art: Cherl Poppe

Hoitokeinot

Ei ole mitään yksittäistä hoitoa, joka ratkaisisi kaikki anestesia dolorosan kipuongelmat. On kuitenkin olemassa muutamia hoitovaihtoehtoja, jotka voivat auttaa hallitsemaan kipua ja epämiellyttävää tunnetta. Lääkitys joudutaan räätälöimään jokaiselle yksilöllisesti kokeilujen avulla.

Puudutteet: Qutenza laastari (kapsaisiini), Emla-puudutevoide (lidokaiini, prilokaiini)
Lääkkeet:  Epilepsialääkeet esim. karbamatsepiini, okskarbatsepiini gabapentiini, lamotrigiini sekä opioidit ja kipukynnyslääkkeet
Muut: kuuman/kylmän painaminen kipukohtaan, akupunktio, TENS

Kirurgiset hoitomuodot

Millään leikkauksella ei voida parantaa tätä sairautta. Kun anestesia dolorosa on diagnosoitu, kolmoishermon alueen operointia uudelleen on vältettävä, ellei se ole välttämätöntä.