Noinhan sitä täälläpäin Suomea sanotaan, kun halutaan, että toinen ei lähde tai ainakin pysäyttää kulkunsa. Niin, kirjakielen mukaan elä mää on älä mene. Sitä voi toivoa vaikeissa tilanteissa ollessaan vaikkapa lähimmäisiltään, entiseltä työkaveriltaan tai entisiltä harrastusystäviltään.

Pahimmillaan käy niin, että esimerkiksi vakavankin sairauden iskiessä kaikki menevät vähitellen pois. Valuvat pikkuhiljaa jonnekin ulottumattomiin tai ihan vaan omaan elämäänsä ja toisenlaisiin kuvioihin. Mitä siitä pitäisi ajatella? Eivätkö he enää välitä sinusta vai eivätkö he vain enää osaa kohdata sinua? Jokaisella on tietysti syynsä: kiirettä töissä, perheen perustamista, uusia harrastuksia. Ja ehkä myös ajatus, että kyllä sinä pärjäät ilman minuakin.

Onko se välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä, kun sielussa ei liikahda mikään, vaikka tietää, että se entinen ystävä tai kaveri on yksinäinen ja kipeä? Omatunto alkaa olla näinä kovien arvojen aikoina katoava luonnonvara. Onko sen ääni helppo vaientaa ja keksiä syitä, joiden perusteella voi mennä kauas pois toisen lähettyviltä tai ulottuvilta?

Kysymyksiä on paljon, mutta vastausten löytäminen on tuskallista, sillä liikumme ihmisyyden ytimessä. Kohtele lähimmäistäsi niinkuin toivot hänen kohtelevan sinua. Siinä on totuus ja tehtävä ihan jokaiselle. Jos sinä sairastut, tulenkohan minä katsomaan sinua. Kysyitkö sinä vointiani sen jälkeen, kun jouduin jäämään pois töistä tai harrastusporukastamme? Et kysynyt, vaikka minä olin niin rikki, etten jaksanut juuri muuta kuin hengittää. Entä jos käykin niin, että sinäkin sairastut ja joudut kotisi vangiksi. Sitten otat minuun yhteyttä ja seurani alkaisi jälleen kelvata. Pitäisikö minun olla siitä iloinen ja ottaa uusi ystävyydenhalusi vastaan? En tiedä mitä tekisin, sillä minäkin olen vain ihminen ja loukkaannuin, kun menit pois silloin, kun olisin sinua eniten kaivannut.

Muista joka päivä nämä kaksi sanaa: elä mää! Pysy siinä, ole lähellä, kuuntele, auta. Laita vaikka vain tekstari: jo sekin osoittaa, että välität. Se osoittaa, että olet ihminen, suorastaan hyvä ihminen.

Teksti: Itärintaman Ihmettelijä