Avuksesi

IMAG0614 – KopioPotilaan oikeudet

Kiirreettömän hoidon perusteet

Yleistä kuntoutuksista

Kela kuntoutus

Liikennevakuutuslain perusteella korvattava kuntoutus

Tapaturmakuntoutus

Työeläkekuntoutus

Sosiaaliturvan käsitteitä

 Olemme Twitterissä @TNFinland

Kolmoishermosärkyyn ei voi omin keinoin vaikuttaa.
Kun kipukohtaus tulee, se tulee.
Sitä ei voi estää.
Koskaan ei voi tietää, kauanko kipukohtaus kestää.
Muutamia sekunteja vai viikkoja.
Kolmoishermosärky elää täysin omaa elämäänsä.

3 Commentsto Avuksesi

  1. Ari sanoo:

    Hei, itselläni on ollut kolmoishermosärkyä n. 7 vuotta. Välillä pitkiäkin aikoja oireettomana. Kivun tullessa aistin sen alkavana kosketussärkynä vasemmassa korvassa. Kipu on yleensä niin kova että ei pysty syömään, ei oikein puhumaan eikä päätä paljon käänteleen ainakaan vasemmalla puolelle. Eli aikas ”halvaannuttava”. Itse olen kokeillut seuraavaa että kun tunnen kivun alkavan ja jos olen kotona otan pari buranaa ja menen makaamaan siten että käännän sen kipeän vasemman puolen tyynyyn. Ensin ottaa niin maanperusteellisen kipeetä ja ei muuta kun hammastapurren siinä olla ja yrittää nukkua ja kun saa parituntia nukutuksi, kipu yleensä helpottaa lähes kokonaan. En tiedä onko kellään samanlaista ”itsehoitoa” ?

  2. Minulla toi särky on ollut vasta muutaman päivän vanha! Liekkö kokonaan mielikuvituksen tuotetta, mutta tosissaan taisteltiin epäihmisiä vastaan, voittaen ainakiin viimeiset yhteenotot. Onko tuo nyt oikein taistella mielikuvitus vastustajaa vasten vain voittaakseni tärkeän avun itselleni ja tutuilleni Akua senteriin

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.